Hengissä ollaan rakkaat blogiystävät! Ihanaa, että ainakin Mimosa on kaivannut minua =)


Maallistakin maallisemmissa asioissa on aika jälkeen vieraiden vierähtänyt, eli siivousta ja pyykkäystä. Eikö olekin jännä, että sitä hulluna siivoaa ennen vieraiden tuloa ja vielä hullumpana siivoa vieraiden lähdettyä! Imurointia, tuuletusta, salvian polttamista ja kellon soittamista, että varmasti saan vieraat energiat omista nurkista pois.


Muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa elämässäni. Aiemmin olin päättänyt, että jään kotiin hoitovapaalle ja mietin rauhassa mitä haluan. Sitten päätin, että heittäydyn elämänvirtaan ja otan vastaan mitä se tarjoaa ja nyt olenkin päättänyt lähteä töihin. Olen jo järjestellyt Kristallille hoitopaikkaa, varannut ajan kampaajalle, juossut lenkillä pari kertaa päivässä, katsellut uusia työvaatteita, nyt ei puutu enää kuin työpaikka.


Hakemuksen olen alustavasti kirjoittanut, mutta en vielä lähettänyt. Kaiken tämän sai aikaan yksi ilmoitus työpaikasta, jonka luettuani minusta tuntui, että tuo on minun paikkani.


Ilmeisesti kuulostan jo niin varmalta työpaikan suhteen, että eräs ystäväni jo toppuutteli minua ja yritti saada jalkani maahan toteamalla, että ”mitäs sitten jos et tulekaan valituksi?”

Tällä kertaa oma egoni ei ole päässyt työntämään yhtään kielteistä ajatusta päähäni asian suhteen. Ei edes tämän ystävän kautta. Tiedän, että aina on mahdollisuus, ette tulekaan valituksi. Varmasti petyn, mutta pettymys kestää ehkä viisi minuuttia, tappio ei ole minun! Silloin paikka ei olekaan minua varten. Tietysti toivon, uskon ja unelmoin, että tämä on minun paikkani! Ja onneksi on niitäkin ystäviä, jotka uskovat kanssani!!!

Ja tokihan taas nostin itselleni enkelikortit

Toivo

Toivo merkitsee, että aurinko on pian luomassa paistettaan jollekin elämäsi osa-alueelle.

Enkelit muistuttavat, että henkesi on äärimmäisen sitkeä ja voimakas, pidä siis uskoasi yllä unelmiesi ja tavoitteidesi suhteen.

Muista, että maailmankaikkeus tahtoo sydämesi toiveiden toteutuvan. Se vain odottaa, että itse uskot ansaitsevasi toivomasi asiat, ennen kuin enkelit välittävät ne sinulle.

Tee oma osuutesi päättämällä, mitä todella haluat. Lähetä sitten myönteisiä ajatuksia toivomillesi muutoksille ja unelmiesi toteutumiselle.

Pyydä enkeleiltä apua, niin he puhaltavat eloa mahdollisuuksien kipinöihin ja herättävät ne henkiin.

Toivo on magneettista ja houkuttelee elämääsi suuruutta ja kauneutta

Voimalause: Olen aina toiveikas


Runsaus

Nyt sinun on aika antaa runsauden, rakkauden ja menestyksen virrata elämääsi.

Vedät eri ominaisuuksia puoleesi maailmankaikkeuden pohjattomasta lähteestä sen mukaan, miten paljon uskot itse niitä ansaitsevasi. Enkelit muistuttavat sinua nyt siitä, että uskoisit itseesi ja luottaisit siihen, että ansaitset enemmän. Näin vedät puoleesi runsautta ja elämän todellisia rikkauksia.

Jotta tuntisit ympärilläsi rakkautta, avaa sydämesi muille.

Tee sitä, mikä tyydyttää sinua eniten, niin enkelit tuovat sinulle iloa, täyttymystä ja menestystä.

Vahvista kukoistustasi ottamalla avosylin vastaan, antamalla mielelläsi ja kiittämällä kaikesta. Nauti kaikesta mitä sinulla on, niin sinulle annetaan vieläkin enemmän.

Voimalause: Ansaitsen rakkautta, runsautta ja menestystä

 

Kärsivällisyys

Luota siihen, että elämän korkeammat voimat tietävät, mikä sinulle on parasta ja muista, että kun sinua pyydetään odottamaan, sinua valmistellaan johonkin parempaan kuin osasit kuvitellakaan.

Muuta siis asenteesi hyväksyvämmäksi.

Rentoudu ja kerää voimiasi.

Pyydä odottaessasi enkeliäsi sulkemaan sinut siipiensä suojaan voidaksesi kuunnella Jumalallisen kuiskauksia.

Älä ryntäile jonkin sellaisen tyhjänpäiväisen perässä, jota alhaisempi tahtosi halajaa.

Kun aika on kypsä, ja olet valmis, virkistynyt, seuraava ovi avautuu sinulle.

Kärsivällisyys palkitaan aina.

Voimalause: Kaikki asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan