Eri ihmisten kanssa olen käynyt viime päivinä keskusteluja toisten auttamisesta. Mieleeni muistui myös vuosia sitten kuulemani vertaus auttamisesta, se meni jotenkin näin. Olemme suuren pöydän ääressä. Keskellä pöytää on puurokattila. Jokaisella pöydässä istujalla on pitkä lusikka, jolla ylettää kauhoa puuroa keskellä olevasta kattilasta. Mutta lusikka on niin pitkä, että jos yrität itse syödä omalla lusikallasi, ovat vieressä olevat vaarassa loukkaantua. Siksi sinun onkin syötettävä muita pöydässä istujia ja odotettava, että muut syöttävät sinua.

Tämä tarina muistuu aina mieleeni kun olen itse auttanut jotakin ystävääni jossain asiassa. Odotan kiitoksen lisäksi vastapalvelusta. Kun minun vuoroni on tarvita apua, ei tätä ystävää näykään missään… Mutta avukseni voikin tulla joku muu, sellainen ihminen, jota minä en ole koskaan auttanut missään asiassa. Eli onko oikein odottaa vastapalvelusta juuri siltä henkilöltä, jota minä autoin? Tai olenko minä velkaa vastapalveluksen sille henkilölle, joka minua auttoi? Eikö olisi parasta vain antaa avun kiertää???

Monesti kuulee ihmisistä, jotka ovat valmiita ottamaan avun vastaan, mutta eivät itse anna sitä koskaan. Niin ei ehkä takaisin niille ihmisille, joilta itse on apua saanut, mutta ehkä auttaa muita? Kun itse joskus sorrun tähän samaan ajatteluun, kaivan mieleni sopukoista tuon yllä olevan tarinan ja muistutan mieleeni sen, että apu voi tulla muualta kuin mistä itse sitä itse odotan.